Vessa kesämökille: kokemuksia polttavasta WC:stä

Mökillä olemisen mukavuuteen vaikuttaa ihan oleellisesti sellainen perustoiminnallisuus kuin vessa. Päätimme valita vessaksi kesämökille polttavan WC:n. Lisäksi rakensimme vessan yhteyteen säilytystilaa.

Meidän vanhan mökin yhteydessä on erillisellä sisäänkäynnillä varusteltu pieni huone. Alkuperäisissä piirustuksissa se oli suunniteltu saunan pukuhuoneeksi. Kun ostimme mökin, suunitellun saunan tilalla oli kuitenkin makuukammari ja tätä huonetta oli käytetty varastotilana.

Tila on hyvän kokoinen, noin 1,8m x 2,4 metriä eli reilun 4 m2. Lisäksi tilassa on peräti kaksi ikkunaa! Tila olisi ollut kuitenkin liian pieni makuuhuoneeksi. Päätimme siis rakentaa tilaan vessan sekä jonkinlaista säilytystilaa.

Selvää on, että meille tulee mökille myös perinteinen huussi. Meidän on kuitenkin tarkoitus mökkeillä ympäri vuoden, joten ihan mukavuussyistä sisävessakin haluttiin.

Vessa-varaston muutoksen lähtötilanne

Tiesimme, että tulemme sähköistämään tämänkin tilan. Vesien vetämisen suhteen emme kuitenkaan ole vielä(kään) tehneet päätöstä: vedetäänkö ne sisälle asti vai pärjäilläänkö kantovedellä.

Mietimme kyllä tovin jopa vesivessan rakentamista, mutta aika nopeasti tulimme siihen tulokseen, että vesivessa ei ole juuri nyt meille paras valinta. Vesivessan vaatima paineellinen vesi, mökin eristäminen vesien sisälle vetoa varten, jätteiden käsittely ja tässä vaadittu umpikaivo, sekä vessan vaihteleva käyttöaste olivat syitä, miksi tässä kohtaa emme investoineet vesivessaan.

Sisävessa mökille, mitä sähköllä toimivia vaihtoehtoja on?

Kun vesivessa-ajatuksesta luovuttiin, lähdimme tutkailemaan, mitä sähköllä toimivia vessoja on markkinoilla tarjolla. Valinnanvaraa löytyy oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: pakastava sekä polttava käymälä. Tokihan myös kaasulla toimivia vaihtoehtoja löytyy, mutta keskityimme sähköpönttöihin.

Pakastava WC nimensä mukaisesti jäädyttää köntsän 💩 jolloin tuotoksen käsittely on oletettavasti helpompaa, kuin perinteinen huussintyhjennys. Jäätyneen köntsän voi heittää kompostiin maatumaan. Pakastavan WC:n hintahaitari liikkuu yleisesti 1 500 euron molemmin puolin. Pakastava WC:n asennuksessa ei tarvitse huomioida ilmastointia ja putkien vetoa pöntöltä ulos.

Polttava WC taas käsittelee tuotokset samoin tein ja jäljelle jää teelusikallinen tuhkaa eli erillistä jälkikompostointia ei tarvita. Polttavan WC:n asennus vaatii sisääntuloilmaa palamisprosessiin ja käryt johdetaan ulos poistoilmaputken kautta, joten käytännössä ilmastointiputket pitää vetää pöntöltä ulos joko seinän tai katon läpi. Polttava WC vaatii myös säännöllistä huoltoa ja toki polttoprosessi kuluttaa sähköä. Polttava WC on huomattavasti kalliimpi kuin pakastava tai perinteinen huussi, ja hintahaitari on melkoinen: 2 000 – 4 000 euroa plus asennuksessa vaadittavat ilmastointiputket.

Totesimme, että polttava WC olisi paras valinta meille. Ei se köntsän pakastaminen muuta kauheasti sitä faktaa, että lopputuotoksen jälkikäsittely vaatii vaivaa 😅

Janne teki kattavaa vertailua polttavien WC:iden osalta, luki arvosteluja ja toki myös kävimme koeistumassa useampaa mallia. Halvemmat mallit eivät arvostelujen mukaan ole niin käyttövarmoja ja aika rimpulalta ne tuntuivatkin.

Meille kotiutui polttavaksi WC:ksi Biolanin Cinderella Comfort. Seurasimme jonkin aikaa käytettyjen poltettujen WC:iden markkinaa, mutta Cinderella Comfortia ei oikein liiku tai niistä pyydetään ylihintaa. Rautakauppaan siis kävi tiemme. Yritimme rautakaupassa toki tinkiä hinnasta, mutta näissä tuntuu olevan kyllä tiukat katteet eikä saatu yhtään alennusta 💩😂 Meillä hankintaa helpottikin oleellisesti se, että saimme tämän pöntön lahjaksi – kiitos mamma!

WC:n sisätyöt

Ennen kuin pääsimme polttavan WC:n asennuksen pariin, teimme sisätöitä.

Tilassa oli vanha lautalattia jonka olimme onnistuneet jo sotkemaan maalilla ja muilla kemikaaleilla, kun käytimme tilaa väliaikaisena varastona. Hiomalla ja maalaamalla sen olisi saanut kuntoon, mutta olemme ihastuneet laattakuvioituun laminaattiin jota meillä on muuallakin, joten Janne asensi tilaan uuden lattian. Sama lattia meillä on myös nukkuma-aitassa ja huussipönttöä odottavassa huussikopissa.

Kyseessä on Byggmaxista ostettu laminaatti, joka maksoi alle 10€ / m2. Laminaatti on nopea asentaa ja tykkäämme possuna tästä laattakuviosta!

Janne teki tilaan myös sähkövedot, eli nyt tilasta löytyy useampi pistorasia. Valaisimeksi asennettiin liiketunnistimella syttyvä ledilista. Lämmittimeksi valitsimme lasilämmittimen, joka pitää tilaa hyvin plussan puolella (joskin polttava WC sopii myös kylmiin tiloihin). Lämmitin löytyi Hurrikaanista alle 70 eurolla.

Vessan patteriksi valittiin lasilämmitin.

Polttavan WC:n asennus

Polttavan WC:n asennuksessa kannattaa huomioida pari asiaa: pistorasian olisi hyvä olla olla lähellä, ja ilmastointiputket eivät varsinaisesti ole niitä kauneimpia hökötyksiä, ja niiden pitää ulottua ulkona räystään yli.

Asennuksessa vaadittavat ilmastointiputket eivät muuten kuulu pöntön mukana tulevaan peruspakettiin! Biolan myy valmista ilmanvaihdon asennussettiä noin 300 euron hintaan. Valmis setti ei välttämättä käy joka tilanteeseen vaan putkien pituus ja tarvittavat mutkapalat pitää katsoa asennettavan kohteen mukaan.

Putket sinällään ovat ihan perus ⌀110 viemäriputkia, jotka kiinnitetään putkikannakkeilla seinään, joten nämä tarvikkeet ostettiin rautakaupan hyllystä noin 70 eurolla. Putket ostettiin Biltemasta. Putkikannakkeita hetki etsittiin, mutta löytyivät nekin sitten lopulta Puuilosta.

Janne asensi WC:n selkeiden asennusohjeiden mukaisesti ja tätä noudattamalla ei ihan hirveästi ärräpäitä kuulunut. Putket vedettiin seinän läpi, toinen vaihtoehto olisi ollut vetää putket katon läpi, mutta olisi ollut järjetöntä rikkoa kattoa. Joten seinään tehtiin läpiviennit, pytty työnnettiin paikoilleen, ja ulkopuolella putket asennettiin seinään kiinni. Tätä helpotti se, että meillä oli tikkaat ihan vieressä 😅 Asennuksessa meni kaikkiaan aikaa vain kolme tuntia.

Olemme nyt keskittäneet talon taakse tällaisen kaikenlaisen ruman tekniikan eli sähkökeskuksen, tikkaat, tv-antennin ja nämä WC:n putket. Kannattaa siis ulkonäönkin kannalta pohtia, mistä putket vetää!

Vessa-varaston sisustaminen

Huone johon vessa asennettiin, on tosiaan hyvän kokoinen. Siksi päätimme hyödyntää osan tilasta säilytystilana.

Asensimme tilaan Ikean PAX-kaapistoa 150 cm verran – mutta vain 35 cm syvänä ja 2 metriä korkeana! Näin tila ei mene kaapistosta tukkoon, mutta silti säilytystilaa on runsaasti ovien takana. Valitsimme yhden 50 cm rungon, jossa on hyllytilaa, sekä yhden 100 cm rungon, johon saatiin henkaritilaa sekä pari koria. Ovet ovat sileät valkoiset ja niissä on itsessään vedinura koko korkeuden matkalta.

Kaapistossa on riittämiin säilytystilaa.

Allaskaluste ja taso sen päälle löytyivät nekin Ikeasta. Tässä kohtaa mennään kantovedellä, eikä olla vielä vedetty putkea ulos johon vesi valuisi. Mietitään vielä hetki, miten tämän kanssa edetään. Väliaikana hanan virkaa toimittaa H&M Homen vesiastia.

Käsienpesu sujuu kantovedellä.

Lisäksi asensimme ison peilin sekä pistorasialla toimivan pyyhekuivaimen. Peili on Ikeasta ja pyyhekuivain Tammiholma-merkkinen, se löytyi Bauhausista.

Polttava WC mökillä = sisävessan tasoista mukavuutta

Polttava WC on ollut meillä käytössä nyt muutaman kuukauden ja onhan se vaan todella mukava käyttää. Pyttyyn laitetaan suodatinpaperin kaltainen pussi, joka kerää jätökset ja joissa ne tipahtavat polttoon avautuvien luukkujen läpi. Pusseja tulee pytyn mukana ja niitä saa ostettua lisää rautakaupoista tai netistä. Polttoprosessi alkaa nappia painamalla. Vessa ei haise, se itse asiassa haisee vähemmän kuin vesivessa kaupungissa, koska hajut tuuletetaan koko ajan ulos.

Olemme saaneet pytyn jumiin vasta kerran 😂💩 Pussin pitää olla riittävän painava, jotta se jaksaa tipahtaa luukuista polttoon. Ihan pienten lasten kanssa kannattaakin käyttää vessaa yhdessä, tai huljauttaa mukaan pari dl vettä. Pytyn saa buutattua ja luukut tökittyä auki, jos systeemi jää jumiin.

Tuhka-astiaa ei tarvitse tyhjentää ainakaan tällaisella viikonloppukäytöllä kovinkaan usein.

Mikäli sähkökatko iskee, polttavassa WC:ssä on akku, joka pitää pytyn puhaltimen toiminnassa ja jo käynnistynyt polttoprosessi jatkuu, mutta muuten vessaa ei voi sähkökatkon aikana käyttää (paitsi kerran 😂 – sitten pitää vaan odottaa että sähköt palautuu).

Polttavan WC:n käyttökustannukset

Sähkölaskua emme ole vielä niin tarkalla silmällä seuranneet, eikä vertailua viime talveen voi edes tehdä, koska meille on vessan lisäksi asennettu ilmalämpöpumput ja talvi oli tänä vuonna paljon kylmempi kuin vuosi sitten. Sähkölaskun ja hintakäyrän näkee siis ensi vuonna paremmin.

Valmistajan mukaan polttava WC käyttää kuitenkin sähköä 1-2 kWh per polttokerta. Laskennallisesti voi siis arvioida, että vessan käyttö maksaa noin 20 snt per käyttökerta, jos huomioi pussin + sähkönkulutuksen. Tämä on verrattavissa esimerkiksi astianpesukoneen käyttöön (1-1,5 kWh per kerta).

Vertailuhintana voi myös miettiä, paljonko vesivessan vaatiman infran rakentaminen maksaa. Vesivessan vaatiman likakaivon tyhjennys maksaa 200-300 euroa vuodessa ja tähän päälle tulee tietysti vesimaksut. Tähän hintaan verrattuna polttavaa WC:tä voi siis käyttää 1000 kertaa samalla hinnalla.

Meillä polttavan WC:n käyttö tulee varmasti ajoittumaan enemmän kylmälle ja pimeälle kaudelle, ja rinnalle rakennetaan myös perinteinen huussi.

Mökkivessan muutoksen kustannukset

Eipä ollut ilmainen tämäkään muutos 🤑 Kaikkiaan rahaa paloi noin 5 280 euroa ja se jakaantui näin:

  • Polttava WC Cinderella Comfort, 3 990€
  • Ilmanvaihtoputket + kiinnikkeet, 70 €
  • Reikäsaha 110 mm, 30 €
  • Sähkötarvikkeet ja lattialistat, 150 €
  • Valaisin, 100 €
  • Lasilämmitin 600W, 70 €
  • Ikea PAX -kaapisto, ovet ja sisusteet, 450 €
  • Allaskaluste, 180 €
  • Lattia, 40 €
  • Peili, 50 €
  • Pyyhekuivain, 150 €

Yhteensä: 5 280 €

Kaiken kaikkiaan olemme todella tyytyväisiä tähän muutokseen. Vessaa on ihana käyttää, säilytystilaa on ja tila on kaunis.

Kiinnostaako mökkiremontti ja uuden mökin rakentaminen?

Mikäli haluat seurailla mökkiprojektimme etenemistä, ota seurantaan Instagram-tilimme @suvilassa! Siellä tapahtuu melkein joka päivä! 

/ Henna

Saunamökin perustukset: materiaalit, työmäärä ja hinta

Loppusyksy kului meillä siihen, kun valmistelimme uuden pihasaunan ja saunamökin saapumista tontille. Päädyimme rakentamaan saunamökille pilariperustuksen. Mitä työvaiheita tähän sisältyi, miten pilariperustukset tehtiin, paljonko eri materiaalien menekki oli ja mitä lysti maksoi?

Alusta asti on ollut selvää, että vanha kesämökki ei ihan riitä meidän 5-henkiselle perheellemme majoituskapasiteetiksi. Myös vanha sauna oli käyttökelvoton, joten käynnistimme jo keväällä pihasaunan ja saunamökkihankinnan kilpailutuksen. Toimittajaksi valikoitui NewSauna ja malliksi Saunamökki 247. Voit lukea saunamökin valinnasta ja miksi päädyimme NewSaunaan tästä blogipostauksesta.

Kun päätös pihasaunan ja saunamökin mallista oli tehty, olikin aika alkaa valmistella perustuksia. Päätimme tehdä pilariperustukset itse, mutta maanrakennustöihin otimme avuksi saman huippuammattilaisen Tero Lehtokorven, joka rakensi meille vuoden alussa uuden mökkitien.

Tontin raivaus ennen mökkiä

Homma lähti liikkeelle siitä, että aloimme tutkia tarkemmin millainen tontin pohja on. Meille tuli pienenä yllätyksenä, miten nopeasti kallio tuli vastaan, miten epätasainen pinta siinä on – ja miten jyrkkä rinne onkaan. Tämä asetti omat haasteensa sille, miten ”perustusten perusta” saatiin tehtyä huomioiden kallion kolot ja muut muodot.

Lähtötilanne tontilla saunamökin perustuksille. Kuntan alta tuli nopeasti kallio vastaan.

Ensimmäisenä siis raivattiin tonttia eli käytännössä kuorittiin pintamaat pois. Puut oli kaadettu jo aiemmin. Samalla rakennettiin kulkuja ja pohjia terasseille, jotka asettuvat saunamökin eteen. Tässä vaiheessa asennettiin myös litteä ja matala saunakaivo (ei siis perinteinen pyöreä), sekä muutamia salaojaputkia.

Lisäksi kaivettiin maata tontilla olevan nukkuma-aitan ympäriltä, sillä käytännössä aitta seisoi lammikossa ja routiminen sai aitan painumaan vinoon. Nyt tältä toivottavasti tulevina vuosina vältytään!

Pohjien tekoa. salaojaputkien ja saunakaivon asentamista mökkintontilla.

Mökin perustaminen kalliolle pilariperustuksen avulla

Urakoitsijalla meni muutama ilta maatöiden tekemiseen. Kun ne oli saatu tehtyä, päästiin pilariperustuksen kimppuun.

Ensin valettiin anturat: kallioon porattiin harjateräksiä (8-10 per pylväs) jonka jälkeen betoni valettiin valulaatikon avulla. Näin saatiin tasainen ja tukeva alusta pilariharkkoja varten.

Koska tontin pohja oli ”moniulotteinen” ja osa pilareista asettui hankalaan paikkaan, oli myös valulaatikoiden askartelu oma hommansa.

Betonikakkarat valettiin laatikkomenetelmällä.

Anturoiden valamisen jälkeen betoniharkot liimattiin päällekkäin pilareiksi kiviliiman avulla. Ensin tehtiin takalinja, koska se vaikuttaa saunan ja saunamökin asemointiin, tässä käytettiin apuna linjalankaa ja laseria.

Pilareita koko rakennuskompleksin alle tuli kaikkiaan 14 kpl. Kun kaikki harkot oli suunnilleen paikoillaan, tehtiin ylin rivi jossa harkkoja katkottiin timanttilaikalla, jotta korko olisi sama – tässäkin apuna laser, jota hyödynnettiin muutenkin vähän väliä mitoitusten tarkistamiseksi. Harjateräksiä jatkettiin harkkojen sisällä jotta ne saatiin tulemaan ylös asti tukemaan pilaria: näin harkkoihin valettava betoni ei lähde halkeilemaan.

Korkein pilari on yli 2-metrinen

Sitten tilattiinkin betoniauto tontille täyttämään harkot. Näihin meni melkein kuutio betonia. Kalliossa oli ”vesipesiä” joten niitä täytettiin myös betonilla, jotta kaikki vesi talon alta valuu talosta pois päin.

Ennen saunamökin laskeutumista tontille vahvistimme vielä pilariperustusta lisäämällä tukipuut pilarien väliin. Lisäksi betonipilarin ja mökin väliin laitettiin kapillaarikatko bitumisesta sokkelikaistasta.

Perustuksia vahvistettiin laudoilla
Pilarien päälle laitettiin kapillaarikatkot

Saunamökin perustukseen käytetyt materiaalit sekä hinta

Kaikkiaan materiaaleja kului seuraavasti:

  • Betoniharkot 80 kpl, 230 €
  • Harjaterästä 100 metriä, 200 €
  • Betonia anturoihin 1000 kiloa, 200 €
  • Betonimylly 0 €, saatiin lainaan naapurista 🤗
  • Bitumikermiä kapillaarikatkoiksi harkkojen ja mökin väliin, 30 €
  • Betoniliimaa 3 purkkia, 100 €
  • Poravasara ja terät betoniruuvien ruuvaamiseen, 150 €
  • Ruuvit, 100 €
  • Rälläkkä ja timanttilaikka betoniharkkojen katkaisuun, 100 €
  • Yhteensä noin 1150 € – taas yksi touhutonni siis vilahti
  • Lisäksi vielä harkkojen täyttö jota varten tilattiin betoniauto, noin 750 €

Töitä tähän tehtiin kaikkiaan noin 100 tuntia 😅

Maatöihin meni vajaa 5000 euroa sisältäen pintamaan kuorimisen, maan tasoituksen, salaojaputket, suodatinkankaat ja murskeen sekä sen levityksen.

Lisäksi kustannuksia tuli vastaavan mestarin tarkastuksista (kolme käyntiä, mm. perustuskatselmus), hän tekee meille työn tuntilaskutuksella.

Kaikkiaan perustusten hinnaksi tuli siis vajaa 7000 €.

Saunamökki saapui sitten marraskuun lopulla ja kyllä jännitettiin miten käy… Mutta perustukset osuivat onneksi täysin kohdilleen ja mökki olikin paikoillaan muutamassa tunnissa.

Saunamökin sähköistyksestä ja muista sisätöistä tulossa juttua myöhemmin. Stay tuned!

Saunamökki saapui marraskuun lopulla

Kiinnostaako mökkiremontti ja uuden mökin rakentaminen?

Mikäli haluat seurailla mökkiprojektimme etenemistä, ota seurantaan Instagram-tilimme @suvilassa! Siellä tapahtuu melkein joka päivä 🥸

– Henna

Kylpytynnyri mökille: kolme syytä, miksi valitsimme Drop Pisara -paljun

Mainos: Drop Design Pool.

Kun löimme mökkikaupat lukkoon vuodenvaihteessa, löimme samalla myös kättä päälle Jannen kanssa siitä, että uutta vuotta 2021 vaihdetaan paljussa mökillä. Paljuhankinta on siis ollut takaraivossa alusta asti, mutta kun hankintaan lopulta ryhdyttiin ihan tosissaan, valinta olikin yllättävän helppo.

Päivitys 9.8.2021: ihan uudeksi vuodeksi ei ehditty paljuun 😅 Palju korkattiin 7.8.2021. Kurkkaa fiilikset!

Heti projektin alusta asti on siis ollut selvää, että mökille hommataan jonkinlainen kylpytynnyri tai palju. Meillä ei itse asiassa ole mitenkään massiivista kokemusta paljuilusta. Olemme päässeet testaamaan puulämmitteisiä paljuja muutamaan otteeseen kavereiden takapihoilla. Viime joulua vietimme Himoksella, jonka vuokramökissä puolestaan oli heti valmis -poreallas. Ajatus lämpimästä altaasta on kuitenkin kuulunut mökkeilyn haavekuvaan ihan alusta asti. Kyllähän mökillä palju pitää olla!

Lähdimme sis vertailemaan eri vaihtoehtoja. Miten ja miksi päädyimme siihen, että meidän mökille oikea valinta on kaminalämmitteinen Drop?

Kuva: Drop Design Pool

1. Puulämmitteinen palju kuuluu mökille

Jouluna heti valmiissa porealtaassa lilluessamme totesimme, että onhan se vaan todella kätevä. Sen kun avaat kannen, ja kylpy on valmis!

Meillä on kuitenkin mökillä ihan järkyttävät määrät puuta, joita voidaan polttaa seuraavat vuosikymmenet. Mökille nyt vaan kuuluu myös tietynlainen puuhailu, kuten vaikkapa puusaunan lämmittäminen. Siksi sivuutimme lopulta aika nopeasti sen vaihtoehdon, että olisimme ottaneet mökille sähkölämmitteisen paljun tai porealtaan.

Lähdimme siis tutkailemaan, millaisia puulämmitteisiä vaihtoehtoja on markkinoilla paljusta, johon mahtuu 6-8 henkeä kerrallaan. Tuotemerkeistä Dropin lisäksi Kirami tulee vastaan joka paikassa, ja lisäksi pohdimme lasikuituista tee se itse -paljua, josta meidän kaveriperheellä on hyviä kokemuksia. Näitä siis lähdettiin vertailemaan.

2. Drop lupaa markkinoiden parhaan lämmitystehon

Tärkeä ominaisuus paljua valitessa on tietenkin se, miten nopeasti kylvystä pääsee nauttimaan. Luin hieman huvittuneena artikkeleita, joissa sanotaan että mökillä on niin paljon aikaa, että paljun lämmitykseen saa mennä vaikka neljä tuntia 😅 

Ehkä loma-aikoina näin, mutta kyllä oma visio on, että työviikko päättyy paljun lämpöön heti perjantaina. Meillä mökki on myös sellaisen etäisyyden päässä kotoa, että olisi kiva paljuilla myös keskellä viikkoa.

Siksi paljun kaminan lämmitysteholla on väliä. Drop lupaa paljulle kahden tunnin lämmitysajan. Kamina on 35 kW teholtaan, TSI-paljun tarjotessa 30 kW kaminaa ja Kiramin perusmallien osalta tehoksi kerrotaan 29 kW.

Kaminan teho ei kuitenkaan yksin ratkaise: myös altaan eristys sekä kansi vaikuttavat siihen, miten nopeasti palju lämpiää. Näin ostajan näkökulmasta onkin todella outoa, että suurin osa paljuista hinnoitellaan ja myydään ilman kantta! Kansi sekä mahdollinen valaistus pitää yleensä ostaa lisävarusteena. Dropilla sekä kansi että ledivalaistus kuuluvat hintaan, eli ei ainakaan tule yllätyksiä lisävarusteista.

3. Palkittua suomalaista designia

Myönnetään. Mietimme pitkään, miten tärkeää meille oikeastaan on paljun viimeistelty ulkonäkö. Onko se turhaa vai tarpeellista luksusta? 😅

Kierrettyäni yhden päivän asuntomessuilla erilaisia ulkoaltaiden vaihtoehtoja silmäillen varmistuin kuitenkin siitä, että tämä on hankinta, joka ei tule kaduttamaan. Viestittelimme Jannen kanssa messujen aikana: minulle ei enää mikään muu kelpaisi, kuin Drop 😂💧

Drop Pisaran ulkonäkö eroaa muista vaihtoehdoista aivan poikkeuksellisen paljon edukseen. Se on simppeli, kaunis ja moderni. Palju on saanut jo vuonna 2015 Vuoden designteko -tunnustuksen, enkä lainkaan ihmettele, miksi!

Suunnittelussa ollaan kiinnitetty erityistä huomiota käytettävyyteen ja ergonomiaan. Tämä näkyy mm. portaan muotoilussa: se on kauniistin integroitu altaaseen ja karhennettu, jotta altaaseen laskutuminen sujuu turvallisesti.

Dropin porras läheltä kuvattuna.

Palju tullaan upottamaan terassiin saunamökin eteen. Koska saunamökki tulee olemaan tyyliltään moderni ja talon väri on musta, ei siitä mihinkään pääse: saunamökki suorastaan huutaa rinnalleen tätä kaunista harmaata paljua.

Drop-altaat ovat kotimaista designia ja Suomessa suunniteltuja. Kaikki altaat ovat ulkoisesti samannäköisiä mallista riippumatta. Poreversiot valmistetaan Suomessa ja kaminalämmitteiset altaat Tallinnassa.

Kuva: Drop Design Pool, Vuolle. Meille tulee vastaava allas, mutta ilman poreita ja kaminalämmityksellä. Tässä kuvassa on paljon samaa fiilistä kuin meidän jyrkällä mökkitontilla!

Kiinnostaako paljun asennus ja ensimmäiset käyttökokemukset Drop Pisarasta?

Palju saapui jo tontillemme 🤩 Arvomme vielä paljun paikkaa — saattaa olla, että se löytää ensin väliaikaisen kodin, ennen kuin kaikki terassin perustustyöt saadaan tehtyä. Jännää nähdä, millaiseksi kokonaisuus lopulta muodostuu!

Mikäli haluat seurailla kuinka palju saapuu tontille ja miten se asennetaan, ota seurantaan Instagram-tilimme @suvilassa!

Kylpyhetkiä jo odottaen,

/ Henna

Saunamökin pohjapiirustus: tällainen mökki meille tulee!

Mainos: NewSauna. Olemme saaneet saunamökistä alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Uudessa saunamökissämme on sisustettavaa 24 neliön verran. Tupa sekä makuuhuone. Ja tietenkin 7 m2 sauna. Millainen saunamökin pohjakuva on ja miltä julkisivukuvat näyttävät?

Kuten aiemmassa postauksessa kerroimme, päädyimme ottamaan saunamökin ja pihasaunan NewSauna-nimiseltä valmistajalta. Jos postaus on mennyt sinulta ohi, lue se tästä: Moderni saunamökki ja pihasauna haaveissa? Kokemuksia saunamökin ostamisesta.

Tämä kombo tuo meille mukavasti lisätilaa 35 m2 ”päämökin” sekä 7 m2 nukkuma-aitan lisäksi. Olemme suunnitelleet, että tästä saunamökistä tulee rento paikka hengailuun, yhdessäoloon, järvelle tuijotteluun… Meidän ”master bedroom” tulee myös sijoittumaan tähän rakennukseen.

Saunamökin pohjapiirustus on optimointia

NewSaunalla on mukavasti vakioitu mallisto, mutta tottakai tilaa räätälöinnille on. Koska vanha mökki on pieni ja säilytystilaa on rajallisesti, olemme pyrkineet miettimään seinäpinnat, ikkunoiden ja ovien paikat siten, että saamme mahdollisimman paljon ehjää seinäpintaa. Näin saamme tilaa lipastoille ja kaapeille. Ehkä mökkiin tulee myös minikeittiö! Isojen ikkunoiden ja lasiovien ansiosta tuvasta tulee valoisa.

Saunan ja saunamökin väliin jää terassi-/katosalue. Alkuperäisessä ehdotuksessa saunamökin ulko-ovi olisi ollut tässä välikössä, mutta korvasimme ensimmäisen pitkälle seinälle sijoittuvan ikkunan ovella. Näin saamme ehjän seinän saunan ovea vastapäätä naulakoita, takkapuiden säilytystä ja sen sellaista varten. Nyt ne saadaan kivasti sateelta suojaan.

Makuuhuoneen osalta mietimme tuplaikkunan ja oven välillä. Päädyimme oveen, jotta aikaisin heräävä voi mennä ulos kulkematta tuvan läpi, jossa voi olla väkeä nukkumassa. Näin myös ulkooven toiselle puolelle jää jonkin verran ehjää seinäpintaa lipastoa, naulakkoa tai muuta vastaavaa varten. Ja onhan toinen uloskäynti myös turvallisuutta lisäävä tekijä!

Alta näet sekä saunamökin ja saunan pohjapiirustuksen, että julkisivukuvat.

NewSaunan Saunamökki 247 meille räätälöidyllä pohjalla
Saunamökki 247 ulkoa.

Saunamökin tilankäyttö

Pohjapiirustuksesta voi olla vaikeaa hahmottaa, miten paljon tilaa saunamökissä oikeastaan on. Melkein vastaava toteutus antaa osviittaa. Kuvat on lainattu NewSaunalta, kiitos!

Esimerkki sisustetusta saunatuvasta. Meille tulee samanlainen takka 😍
Tässä saunamökissä on myös pieni keittiö.
NewSaunan 247-saunamökki sivusta kuvattuna.

Miten tämä sitten aiotaan sisustaa ja millainen saunasta tulee? Ja mitkä olivatkaan kustannukset? Näistä lisää seuraavissa postauksissa! 🤩

/ Henna

pssst. Blogi päivittyy vähän harvemmin — jos kaipaat tiiviimpää tahtia, ota meidän Insta-tili seurantaan! Kuulet nopeammin uusimmat käänteet!

Kesämökin maalaus: hinta, käytetyt maalit ja maalin menekki

Kesämökki on nyt maalattu sekä ulkoa että sisältä. Mökistä tuli modernisti musta. Olemme lopputulokseen oikein tyytyväisiä. Mikä oli kesämökin maalauksen hinta, mitä maaleja käytettiin ja paljonko niitä kului?

Meillä on mennyt paljon aikaa mökkiremonttia tehdessä pelkästään pintojen maalaukseen. Olemme käsitelleet mökin ulkopuolelta mökin seinät, terassin katon ja lattiat sekä ovet. Sisäpuolella ollaan maalattu tuvan katto sekä keittiön ja makuuhuoneen kattoihin tulleet OSB-levyt. Lisäksi on maalattu keittiön lattia. Tontilla on nukkuma-aitta, joka sekin on saanut uudet värin niin sisäseiniin, kattoon kuin ulkopuolellekin. Ja vielä huussikin on saanut sisäpuolelleen uutta väriä. Mutta kyllä kannatti: nyt meillä on haaveidemme mukainen musta mökki! 🖤

Parhaat vinkit kesämökin maalaukseen

Koska sudinvarressa ollaan totta tosiaan heiluttu, ollaan myös opittu jotain 😂

Ensinnäkin, hyvä suojaus on kaiken A ja O. Jos ajattelet maalaavasi ”varovasti” ja sotkematta pintaa johon maalia ei haluta — ei tule onnistumaan. Ihan varmasti suttaat juuri sinne, mihin ei pitänyt 😂Panosta siis suojaukseen!

Maalarinteipeissä ei kannata säästää, sillä huonolaatuiset irtoavat heikommin maalauksen jälkeen. Isoja pintoja suojatessamme olemme käyttäneet muovia, jossa on teippi yläreunassa, ja muovi on kätevästi rullassa. Esimerkiksi Tesa Easy Cover teipillä on tällainen tuote. Lattiat olemme suojanneet pahvilla (sitä on riittänyt esimerkiksi keittiöremontin takia) tai tarkoitukseen tehdyllä suojauspaperilla, jota saa edullisesti Tokmannilta, Rustasta jne.

Ihon suojaamiseen kannattaa myös käyttää muutama ajatus. Laita päähän ne huonommat silmälasit, ota rautakaupasta ilmainen lippis mukaan hiuksia suojaamaan, ja muista hyvät hanskat. Etenkin öljypohjaiset maalit ovat tarttuvaa tavaraa ja näiden käsittelyssä kunnon kumihanskat ovat ykköset. Parit Claes Ohlsonin remonttihousut on maalatessa tuhottu myös.

Sudit, telat ja maalikaukalot voi halutessaan huoltaa ja pestä niihin tarkoitetuilla pesuaineilla. Me olemme menneet vähän helpomman kautta ja ostaneet erilaisista tarjouksista edullisia sivellin- ja tela-settejä. Esimerkiksi Tokmannilta on löytynyt neljä telaa kympillä -tarjouksia. Koska maalatut pinnat ovat pitkälti olleet tikkuista, karkeaa puuta, sudit ovat kovalla kulutuksella ja vaihtuneet kovaa tahtia.

Ulkoseinien maalauksessa auttaa pitkä varsi ja sivellin, joka on valmiiksi kulmassa, ns. vinkkelisuti. Rakennustelineillä ja -tikkailla pääsee toki kiipeämään, mutta meillä lopulta saatiin koko ulkomaalaus hoidettua pitkän varren avulla.

Kesämökin maalauksessa käytetyt maalit ja maalien menekki

Tässä yhteenveto kesämökin maalauksessa käytetyistä maaleista, sekä paljonko niitä on saatu lotrattua.

Mökin ulkopuolella käytetyt maalit

  • Kesämökin ulkoseinien käsittely: Teknos Woodex Classic, sävy ”Musta”. Menekki: noin 24 litraa yhteen käsittelykertaan. Maali on erittäin roiskuvaa ja vaatii kärsivällisyyttä!
  • Terassin katto: Swingcolor Talomaali, sävy Valkoinen. Menekki: 5 litraa kahden kerran käsittelyyn. Hyvä peittävä perusmaali.
  • Ulko-ovet: Tikkurila Teho-ikkunamaali, sävy: Musta. Menekki: 3 litran purkki riitti hyvin ja jäi ylikin kahden oven käsittelyn jälkeen. Maali on erittäin riittoisaa ja peittää hyvin.
  • Terassin lattia: Tikkurila Vinha, sävy ”Kyyhky” — tämä oli sinisempi kuin odotimme, mutta saa kelvata tässä kohtaa.
  • Huussin sisäpuoli: Swingcolor Talomaali, sävy Valkoinen. Menekki: 5 litraa kahden kerran käsittelyyn. Oven sisäpuoli sutaistiin samalla Tikkurilan Vinhalla kuin terassi eli Kyyhky-sävyllä.
  • Nukkuma-aitan seinämaalit: Swingcolor Talomaali, sävy TM T7056 (näyttää hiilenmustalta)

Mökin sisäpuolella käytetyt maalit

  • Tuvan katto, joka oli ennen punavihreäksi petsattu: pohjamaalina Tikkurila MultiStop, päällä vanhoista varastoista sisustusmaalia sekä Tikkurilan paneelikattomaalia.
  • Keittiön ja makuuhuonen OSB-levystä rakennettu katto: pohjamaalaus Tikkurila MultiStop, päällä vanhoista varastoista sisustusmaalia.
  • Keittiön harmaa lattia: Uula Color Puulattiamaali, sävy ”Savi”. Menekki: kolmen litran purkki riitti hyvin pienen lattian maalaamiseen kahdesti, ja jäi vielä ylikin!
  • Nukkuma-aitta:
    • Sisäseinät: Sisustusmaali Tokmannilta (huono valinta), Tikkurila Paneelikattomaali.
    • Katto: oma sekoitus vanhaa Tikkurilan sisustusmaalia, sävy Denim, sekä valkoista paneelikattomaalia.

Kesämökin maalauksen hinta

Meillä on mennyt seuraavasti rahaa eri pintojen maalaukseen:

  • Kesämökkien ulkomaalauksen hinta:
    • Päämökin ulkoseinät: 278 euroa
    • Nukkuma-aitan ulkoseinät: 86 euroa
    • Terassin katto: 70 euroa
    • Ulko-ovet: 59 euroa
    • Terassin lattia: 22 euroa
    • Yhteensä: 498 euroa
  • Huussin maalaus sisäpuolelta: 38 euroa
  • Mökkien sisäkattojen maalaus: 270 euroa
  • Kesämökin keittiön lattia: 10 euroa 😜
  • Työvälineet: hanskat, telat, siveltimet, suojaustarvikkeet: 170 euroa (arvio)
  • Teknos-lippis: 0 euroa 😜

Kaikkiaan kesämökin maalauksen on siis tässä kohtaa mennyt noin 986 euroa.

Jatkossa meillä tätä maalauspuuhaa riittää edelleen, kun saunamökki saapuu tontille ja alamme rakentaa terasseja ja niin edelleen. Myös nukkuma-aitta (rantasviitti) ja varasto odottavat vielä väriä seiniinsä. Siispä pysy kuulolla!

/ Henna

pssst. Blogi päivittyy muutaman kerran kuukaudessa — jos kaipaat tiiviimpää tahtia, ota meidän Insta-tili seurantaan! Kuulet nopeammin uusimmat käänteet!

Kesämökki sai mustan värin seiniin ja oviin. Terassin katto maalattiin valkoiseksi ja lattia harmaaksi.
Myös nukkuma-aitta on saanut mustan sävyn. Tähän piti käyttää talomaalia, ei öljypohjaista kuullotetta, sillä seinässä oli jo ennalta vanha maali.

Asuntomessut 2020: 3 +1 sisustustrendiä

Asuntomessut Tuusulassa ovat tänä vuonna ihmisenkokoiset ja tarjoavat jokaiselle sisustajalle edullisia, nopeasti toteutettavia sisustustrendejä omaan kotiin. Messuilla on useampi kohde, jotka on sisustettu oikeille perheille — tämä näkyy, ja tämän vuoksi moni kohde sykähdyttää aidosti! Vierailin asuntomessuilla elokuun toisena viikonloppuna. Tässä bongaamani top kolme sisustus trendiä asuntomessuilta 2020!

Asuntomessujen trendi 1: Luonnonmateriaalit

Luonnonmateriaalit näkyivät Asuntomessuilla tänä vuonna sekä sisustuksessa, että itse talojen pinnoissa. Asuntomessuilta löytyy useampia hirsi- ja CLT-kohteita, mutta luonnonmateriaalit näkyvät runsaasti myös pienissä yksityiskohdissa. Valaisimet, kattaukset, reilusti puurunkoiset huonekalut ja puupintaiset pientavarat toistuivat useimmissa kohteissa.

Mikäli tämä trendi kiinnostaa, vieraile ainakin kohteissa 17 Keudatalo, 23 Villa Ormax sekä 41 Honka Huomen.

Asuntomessujen trendi 2: Viherkasvit

Vihreys on tuotu koteihin sisälle. Liki kaikissa kohteissa on runsaasti isolehtisiä viherkasveja näyttäviin ruukkuihin aseteltuina. Pitää ehdottomasti tutustua helppohoitoisiin kasveihin itsekin, sen verran nämä näyttävät kasvit tuovat sisustukseen hyvää fiilistä.

Mikäli virherkasvivillitys on vallannut sinutkin, vieraile ainakin kohteessa 41 Honka Huomen, josta löytyy jopa oma viherkeidas, orangerie.

Asuntomessujen trendi 3: Taide

Tilaajiensa näköistä taidetta löytyy monesta kohteesta. Abstraktit, neon- tai pastellivärejä yhdistelevät isot teokset löytyivät useista kohteista. Luontoaiheisia isoja teoksia näkyi myös useammassa kohteessa.

Kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota kohteen 27b Duplio Aallon taideteoksiin. Ne on toteuttanut tilaustyönä taiteilija Riika Anudi. Myös kohteessa 41 Honka Huomen on runsaasti isoja teoksia.

Eniten sykähdytti sekä taiteen, että muunkin sisustuksen puolesta kohde 30, Jämerä Salmiakki. Tämä koti on sisutettu perheen lähtökohdista siten, että voit kuvitella heidät asumaan taloon vaikka samana iltana. Kohteessa on modernia taidetta ja julisteita, mutta myös paljon ihan oikeita ihmisten tavaroita. Tästä kohteesta jää lämmin olo!

Asuntomessujen trendi +1: Turvallisuus

Turvallisuus ei ole sisustustrendi, mutta massatapahtumasta kirjoittaessa on tätä aihetta hyvä nostaa näin koronan toisen aallon kynnyksellä 😅

Asuntomesssujen turvallisuuteen on kiinnitetty tänä vuonna erityisen paljon huomiota. Messubusseihin otetaan normaalia vähemmän asiakkaita kerralla, kohteisiin pääsee samaan aikaan sisälle rajoitettu määrä ihmisiä, käsidesiä on tarjolla ihan joka nurkalla ja maskejakin on saatavilla.

Silmiinpistävän positiivista on, että maskeja myös käytetään paljon, paitsi henkilökunnan, myös messuvieraiden toimesta. Alueella ei ole ruuhkan tuntua, vaikka suosituimpiin kohteisiin saakin hetken odottaa sisäänpääsyä. On jokaisen messukävijän asiana huolehtia, että myös jonoissa turvavälit säilytetään.

Asuntomessujen viestintäpäällikkö Berit & meitsi

Vaikka täysin koronavapaata massatapahtumaa tuskin onkaan, Asuntomessuilla on tänä vuonna todella panostettu siihen, että käynti olisi turvallinen kaikille.

/ Henna

pssst. Olethan jo ottanut meidän Insta-tilin seurantaan? Löydät sieltä kohokohdista Asuntomessut vielä lisää kuvia messuilta.

Moderni saunamökki ja pihasauna haaveissa? Kokemuksia saunamökin ostamisesta

Kaupallinen yhteistyö: NewSauna. Saunamökistämme on saatu alennusta blogikirjoitusta vastaan.

Lähdimme keväällä kilpailuttamaan saunamökkiä ja pihasaunaa, sillä vanha tontilla ollut sauna oli käyttökelvoton. Lisäksi viisihenkinen perheemme tarvitsee lisää majoitustilaa 35 m2 mökin lisäksi. Haaveissamme oli löytää tyyliltään moderni saunamökki.

Keväällä meitä vähän jännitti. Tiesimme, että haluamme mökkitontille saunan ja lisää majoitustilaa saunamökin muodossa. Mutta millaisia saunoja ja saunamökkejä on tarjolla, ja mitä sellaisen rakennuttaminen vaatisi? Rivitaloasujina emme ole ennen rakennuttaneet mitään, joten olimme ihan uuden edessä.

Lähdimme tutustumaan aiheeseen Googlen avulla. Keväälle sattui myös sopivasti Asta-messut, joissa oli muutama toimittaja tavattavissa. Lisäksi olimme kiinnittäneet huomiota NewSauna-nimiseen valmistajaan seuraamalla Modernisti kodikas -blogia ja Instagramia. NewSauna on nimensä mukaisesti erikoistunut vain pihasaunoihin sekä saunamökkeihin.

Tällä tutkimustyöllä löysimme 5-6 talo- ja mökkitoimittajaa, joille pistimme tarjouspyynnön sähköpostitse menemään. Olimme valikoineet toimittajien sivuilta mallit, joista halusimme tarjouksen: noin 15-20 m2 tupa, sekä riittävän tilava sauna.

Tarjouspyyntö lähti mm. Salvokselle, Kontiolle ja Huone1:lle. Osa palasi heti asiaan soittamalla meille, joiltakin saimme odottaa vastauksia sähköpostiin parikin viikkoa.

Vanha pihasauna oli käyttökelvoton

Pihasaunojen ja saunamökkien hinnoittelu on villi länsi

Pian meillä oli käsissämme useampi tarjous hintoineen. Se miten valmistajat ilmoittavat hinnat vaikuttaa olevan villi länsi: asiakkaan tehtäväksi jää päätellä, mitä toimitukseen itse asiassa sisältyy, miten valmiina mökki tontille kuskataan ja paljonko kuljetus maksaa. Vaati useamman sähköpostin, että oikea, haluamamme valmiusasteen mökin hinta saatiin kultakin toimittajalta esiin.

Tyypillistä on luetella tarjouksessa paljon yksityiskohtia, mutta silti selkeys – mitä ollaan ostamassa ja miten valmiina – on vaikeaa saada. Jos tarjouksen hinta tuntui edulliselta muihin verrattuina, kävi nopeasti ilmi että se olisi valmiusasteeltaan keskeneräisempi kuin muut.

Tarjousten lukemiseen ja vertailuun kannattaa siis varata reilusti aikaa! Meillä Janne teki oman vertailuexcelin, jotta pääsimme selville mitkä todelliset kustannukset haluamassamme valmiusasteessa oikeastaan ovat. Meidän toiveissa oli saada tontille saunomisvalmis pihasauna ja mökki, jossa ei tarvitsisi tehdä sisällä pintatöitä itse (esim. kattopaneelien asennus).

Tarjousten vertailuun kannattaa varata kunnolla aikaa!

Instagrammaajan kaunis saunamökki

Saunamökin ostaminen onnistuu myös täysin etänä

Osa mökkitoimittajista ei antanut hintaa pelkän sähköpostin perusteella, vaan hinnan saaminen vaati kasvokkain tapaamista. Niin istuimme eräänkin kaksituntisen pitkän työpäivän jälkeen tuijottamassa mökkivalmistajan toimipisteessä ruutua, jossa myyjä vaihteli suunnitelmassa ikkunankarmien väriä. Lisäarvo meille jäi tästä tapaamisesta vähäiseksi. Emme saaneet suoraan tästäkään tapaamisesta hintaa, vaan se tuli parin päivän päästä sähköpostilla.

NewSaunan saunamökin hinnat ja toimitussisältö löytyivät suoraan verkkosivuilta. Kävimme kaikki neuvottelut ja tarjouksen yksityiskohdat läpi verkkopalavereissa Teamsilla. Tässä kohtaa korona olikin jo iskenyt, joten tämä oli myös pakon sanelema juttu. Varmasti tässä hetkessä myös muut toimittajat ovat taipuneet uuteen normaaliin, ja mökin speksausta voi tehdä etänä.

Kun malli oli päätetty, oli vielä muutamia yksityiskohtia viilattavava, esimerkiksi ovien ja ikkunoiden tarkka sijoittelu, ja lauteet. Tarjousta ja itse toteutuksen suunnitelman yksityiskohtia onkin viimeistelty vielä meileillä, tekstareilla ja jopa Instagramin yksityisviesteillä. Tämä on ollut kätevä ja nopea keino varmistaa yhteinen ymmärrys. Olemme saaneet palvelua ja lisätietoa aina, kun sitä on tarvittu.

Ensimmäinen tarjouspyyntömme NewSaunalle koski muuten pihasauna Sauna16 -mallia, jossa on sauna ja 16 m2 tupa yhdessä pötkössä. Ajatus jalostui mitä enemmän aiheeseen syvennyimme: pohdimme paljon sitä, pitäisikö saunan kuitenkin olla erillään itse tuvasta, sillä se helpottaisi kulkemista, ilmanvaihtoa ja olisi myös visuaalisesti miellyttävämpi. Saisimme myös enemmän tilaa. NewSaunan Hanna laski meille nopeasti ja kärsivällisesti monta eri toteutusvaihtoehtoa, ja toimitti laadukkaita valokuvia erilaisista toteutuksista. Otimme vielä lopuksi vastaavasta toteutuksesta vertailuhinnan myös mm. Kontiolta.

Kuvakaappaus NewSaunan hinnoittelusivusta 16 m2 saunamökistä

Nyt, kaiken pohdinnan, vertailun ja laskemisen jälkeen meille on siis tulossa NewSaunan uudesta mallistosta Saunamökki 247. Siinä on erillisessä rakennuksessa pihasauna, joka yhdistyy pulpettikatolla saunatupaan. Saunamökki saapuu meille arviolta lokakuussa, kunhan perustukset yms. valmistelut saadaan kuntoon ajoissa.

Kustannusarvio valitsemallemme kokonaisuudelle on noin 40 000 euroa. Avaamme saunamökin rakennuttamisen kustannuksia myöhemmissä kirjoituksissa laajemmin!

Tarjousten perusteella on kuitenkin hyvä varata ainakin 1200-1500 € per m2 pelkästään mökille. Tämän päälle tulee vielä kuluja perustuksista, sähkötöistä, terasseista sekä tietenkin sisustamisesta – huonekalut ja vaikkapa minikeittiö tuovat oman lisänsä kustannuksiin.

Hauskinta tässä on se, että naulasimme mökkikaupat NewSaunan kanssa lopulta näkemättä yhtään mökkitoteutusta livenä ennen ostopäätöksen tekemistä! Olimme käyneet katsomassa kilpailijoiden mökkejä, mutta näiden osalta ostopäätös kariutui epäselvään hinnoitteluun tai itse saunamökin huonoon viimeistelyyn. Ajelimme kyllä sopparin solmimisen jälkeen katsomaan valmista NewSaunan saunamökkiä – ja totesimme, että tämä on juuri sitä mitä pitääkin. Hyvät kuvat, toisten kokemukset, hinta, mökin moderni tyyli 🖤 ja asiantunteva, vaivaton palvelu koko ostoprosessin ajan saivat meidät kuitenkin tekemään päätöksen näkemättä mökkiä.

Uuteen saunamökkiin kannattaa varata budjettia ainakin 1200 € per m2.

Miten saunamökin rakennutus etenee?

Saunamökin rakennutus on nyt edessä ja se onkin ihan oma pikkuinen raksaprojektinsa. Siihen sisältyy (ainakin) seuraavat vaiheet:

  • Kilpailutus ja päätös saunamökin mallista, sekä sopimuksen tekeminen. Tämä on syklinen prosessi 😜, ainakin meillä oli – lähdimme 16 m2 tuvasta päätyen 24 m2 ratkaisuun. Maksuehdot kannattaa neuvotella toimittajan kanssa itselle sopivaksi. Meillä meni tässä prosessissa lopulta useampi kuukausi, kun mietimme, mikä onkaan meille oikea ratkaisu. Huomioi, että kun päätät mökin mallista, sähköt kannattaa suunnitella alustavasti jo tässä vaiheessa! Mikäli sähköt haluaa vetää piilossa rakenteissa, se vaatii hirsimökin rakenteisiin hirsiporaukset.
  • Rakentamisen poikkeamislupa. Meidän mökin ranta-aluetta ei ole kaavoitettu ja rakennuksen koko ylitti rakennusjärjestyksen mukaisen kerrosalan (max. 25 k-m2 ), joten meidän piti hakea rakentamisen poikkeamislupaa. Meillä tähän meni noin kuukausi.
  • Rakennusluvan hakeminen. Meillä homma onnistuu diginä Lupapisteen kautta, mutta oman mökkikunnan/-kaupungin sivuilta selviää käytännöt. Mökkitoimittaja piirtää tarvittavat kuvat, lisäksi tarvitaan asemakuva josta käy ilmi rakennusten sijoittaminen tontille – meillä Janne teki tämän itse. Tässä on mennyt kuukausi, koska lupaihmiset ovat lomalla. (Nyt tätä kirjoittaessa elokuussa 2020 olemme tässä vaiheessa.)
  • Perustusten kilpailuttaminen ja tekeminen. Mökkitoimittaja piirtää tarvittavat kuvat, ja osa myös tarjoaa lisäpakettina perustusten tekemistä. Joka tapauksessa perustusten tekemisestä pitää huolehtia itse erikseen! Perustusten pitää olla ajoissa valmiina, ennen kuin mökki saapuu tontille. Perustusten tekemiseen menee muutama päivä, riippuen tietenkin tontista.
  • Saunamökin tuominen tontille. Ainakin NewSaunan tapauksessa mökki tuodaan tontille kahdessa osassa, jotka liitetään tontilla yhteen. Aikaa tähän menee pari päivää.
  • Saunamökin sähköistäminen ja vesien vetäminen. Sähkövedot ja -asennukset pitää huolehtia itse, samaten jos esimerkiksi saunaan haluaa tuoda veden sisälle. Aikaa sähkötöihin pitää varata ainakin pari työpäivää tai meidän tapauksessa viikon-pari, koska Janne tekee ne pitkälti alan ammattilaisena itse.
  • Saunamökin ja pihasaunan viimeistely ja käyttöönotto. NewSaunan rakennukset on käsitelty ulkopuolelta kertaalleen puunsuojalla, joten ulkopuolen käsittelystä ei ekana vuonna tarvitse huolehtia. Joillakin toimittajilla ulkokäsittely ei kuulu hintaan, joten tälle pitää varata aikaa ja rahaa, jos näin on. NewSaunan sauna tulee saunavalmiina eli pääsemme saunaan vaikka samana iltana, kun se on tuotu tontille. Jotkut valmistajat taas toimittavat saunan “raakana”, jolloin suojauskäsittely pitää tehdä itse. Jos saunamökin kattoon, lattiaan jne. haluaa väriä, nämä hommat pitää hoidella itse. Eli riippuen valmiusasteesta, aikaa menee viikkoja, pari päivää, tai saunaan pääsee heti.
  • Terassit, palju, sisustaminen… Tokihan työtä riittää myös siinä, jos mökin ympärille haluaa luoda vaikkapa saunomiskeitaan paljuineen kaikkineen 😂 Tämä lienee ikuisuusprojeti!

Kiinnostaako modernin saunamökin rakentaminen?

Kerromme mökin remontti- ja saunamökin rakentamisprojektin etenemisestä melkein päivittäin Instagram-tilillämme @suvilassa. Hyppää seuraajien joukkoon, niin kuulet tuoreeltaan uusimmat käänteet. Lue myös NewSaunan sivuilta blogi Nämä halutaan tietää pihasaunoista, jossa on kuvattu saunamökin rakennuttamisen prosessia hyvin.

Jatkopostauksessa valotamme vielä tarkemmin, millainen saunamökki meille tarkalleen ottaen tulee – ja mitä koko lysti pohjatöineen ja viimeistelyineen tulee arviolta maksamaan?

Kuullaan siis 🖤👋

/ Henna

Tällainen pihasauna ja saunamökki meille suunnilleen tulee. Kuva on vastaavasta toteutuksesta.

Moderni mökki haaveissa: näin kesämökin remontti on edennyt puolessa vuodessa

Kesämökin remonttia on tehty nyt reilun puoli vuotta. Kaupat tehtiin vuoden 2019 viimeisinä päivinä, ja moderni kesämökki -projektimme on ollut siitä asti käynnissä. Mitä kaikkea on tapahtunut?

Tammikuussa käppäiltiin tontilla ja vedettiin väliaikaiset sähköt

Kun saimme mökkikaupat maaliin, olimme uuden edessä. Nyt meillä oli käsissä 70-luvun mökki, vinksallaan oleva makuuaitta ja käyttökelvoton sauna. Sekä umpimetsää yli neljä hehtaaria.

Tiesimme, että haluamme remontoida mökin moderniksi ja rakentaa tontille uuden pihasaunan, mutta miten, mitä ja mihin? Aloitimme tutustumisen uuteen paikkaamme vierailemalla mökillä usein, tehden samalla pieniä puuhia, joita talvikylmässä mökissä pystyi tekemään.

Ensimmäisenä vedimme meille naapuritontilta roikalla väliaikaiset sähköt. Naapurimökki on perheemme omistuksessa, ja siksi tämä järjestely onnistui kätevästi.

Tammikuussa vedettiin väliaikaiset sähköt

Helmikuussa tehtiin puukauppoja ja rakennettiin uusi tie tontille

Kesämökillämme ei oltu edellisten omistajien toimesta käväisty kuin korkeintaan kerran vuodessa. Koska tonttia ei oltu hoidettu, metsä oli päässyt ottamaan vallan. Edessä olisi uusien rakennusten rakentamista, joten heti alkuun lähdettiin selvittämään, miten tontilla olevista puista päästäisiin eroon. Vertailtuamme eri vaihtoehtoja puukauppojen tekemiseen, totesimme metsänhoitoyhdistyksen olevan paras vaihtoehto.

Tontille rakennettiin myös uusi tie. Vanha oli pehminnyt ja käyttökelvoton. Uusi tie on roimasti lyhyempi kuin edellinen, ja siihen on turvallisempaa ajaa.

Tontilta lähti kaikkiaan 800 kuutiota tukkipuuta. Vielä ennen syksyä tontilta tullaan siivoamaan tuulenkaatoja, ja risukkoa ja rankoja on siivottu edelleen koko kesän ajan. Tontti on vieläkin kuin pommin jäljiltä 😅 Tämä (iso) työmäärä tuli yllätyksenä.

”Muutama” tukki lähti tontilta

Maaliskuussa raivattiin ja lähdettiin kilpailuttamaan pihasaunaa ja saunamökkiä

Mökki siirtyi meille irtaimistoineen. Saimme perintönä mm. pari kuutiota vanhoja sanomalehtiä, vanhoja patjoja ja vaatteita sekä huonekaluja. Hankkiuduimme osasta romppeita eroon maaliskuun aikana. Onneksi oli säilytettävääkin, esimerkiksi pirttikalusto.

Alusta asti tiesimme, että tontille tullaan rakennuttamaan pihasauna ja jonkinlainen saunamökki. Lähdimme tutkailemaan eri vaihtoehtoja ja pohdimme, millaista tilaa oikeastaan tarvitsemme. Janne piirsi tontista asemasuunnitelman, koska sitä tarvittaisiin rakennuslupahakemukseen.

Huhtikuussa päästiin mökkiremontin kimppuun

Viimein ilmat alkoivat lämmetä siten, että pääsimme aloittamaan kunnolla mökin sisäremonttia. Suunnittelimme uuden keittiön. Purimme vanhan keittiön, poistimme vanhan laatoituksen, teimme keittiöön kattoremontin OSB-levyjä hyödyntäen ja tukimme turhia takan hormeja.

Huhtikuun lopulla pääsimme jo asentamaan uutta mökkikeittiötä.

Kesämökin keittiön asennus käynnissä

Toukokuussa jatkettiin keittiöremonttia ja maalattiin tuvan katto

Keittiöremontti jatkui toukokuussa asennuksen viimeistelyllä. Laatoitimme elämämme ensimmäistä kertaa mitään, eli mökkikeittiön seinän. Siitä tuli hieno!

Pääsimme myös tuvan puolelle. Maalasimme puna-vihreän katon valkoiseksi. Alle laitettiin MultiStopia ja päälle valkoista sisustusmaalia.

Päätimme, millaisen pihasaunan ja saunamökin hommaamme. Viimeistelimme sopimusta mökkitoimittajan kanssa ja neuvottelimme rahaa pankista 🤑

Kesämökin keittiö sai valkoisen laattaseinän

Kesäkuussa viimeisteltiin keittiötä ja vietettiin ensimmäinen yö mökillä

Keittiö saatiin lopullisia sähköjä ja vettä vaille valmiiksi. Väliaikaisella sähköllä ja kantovedellä pärjää juuri nyt mainiosti! Lattia sai vielä kauniin harmaan värin. Iloitsimme todella keittiön (melkein) valmistumisesta: siitä tuli visiomme mukainen modernin mökin pikkukeittiö.

Pääsimme myös viettämään (työntäyteistä) juhannusta mökillä ♥️ ja yövyimme Suvilassa ensimmäistä kertaa.

Saimme poikkeusluvan saunamökille, sillä sen pinta-ala ylittää muutamalla neliöllä kunnan vaatimukset.

View this post on Instagram

Ei kai ihminen muuta tarvitse juhannuksenviettoa varten kuin sängyt ja jääkaapin? 🤣 Vähän on vielä karu sisustus, mutta eiköhän tässä pari yötä uinuta. Ollaan siis menossa juhannuksena mökille ekaa kertaa yöksi, vaikka ”pari” olennaista juttua vielä puuttuu, kuten kunnolliset sähköt ja vesi. Olemista helpottaa meidän vanha mökki, joka on tämän uuden vieressä – siellä on sauna, keittiö ja huussi. Ja waari 😂 Oli kiva huomata, että runkopatjat mahtuu tupaan oikein hyvin näin kulmikkain. Paperilla näytti ahtaammalta. Tehdään tästä kulmasohvan tyyppinen lekottelupaikka. Sängynjalat odottaa asentamista ja muuten ajattelin pedata nämä pellavalla 🥰 Meidän tyttö inhoaa itikoita (kukapa ei), niin hommasin myös pari sängyn päälle laitettavaa verkkoa, jotka voi laittaa paikoilleen ja ottaa pois tarpeen mukaan. Jääkaappi kylmennetään väliaikaisella sähköllä (roikka tonttien välillä) ja viedään keittiöön vasta, kun siellä on pistorasiat seinässä. Varjellaan vastamaalattua keittiönlattiaa eikä raahailla kaappia ees taas. Mutta eikö ole söpö tämä meidän jääkaappi? 🖤 #suvilassa #suvila #mökkilyfe #mökkeily #mökki #mökkielämää #kesämökki #meidänmökki #mökkiblogi #sisutusblogi #remontti #remonttiblogi #mustamökki #summerhouse #cottage #hytte #hytteliv #sommarstuga #pirkanmaasisustaa #etenee #juhannus

A post shared by Suvilassa | moderni mökki (@suvilassa) on

Heinäkuussa oli mökin ulkomaalauksen, sähkötöiden ja nukkuma-aitan remontin aika

Heinäkuussa on oltu lomalla ja painettu remonttia eteenpäin ihan hulluna.

Kun sisätilat oli saatu johonkin vaiheeseen, olikin aika siirtyä mökin ulkokuoren kimppuun. Mökki on ollut ilman käsittelyä 30 vuotta, joten pintaa suojataksemme piti mökki maalata ulkoa. Valitsimme pintaan liuotinpohjaisen öljyn. Terassin katto päätettiin maalata valkoiseksi, ovet mustaksi ja lattia harmaaksi. Lattia odottaa vielä maalia.

Tontilla tönöttävä nukkuma-aitta pääsi myös remonttiin. Mökki tyhjennettiin, tuuletettiin ja sen sisäpinnat maalattiin. Aitta odottaa vielä suoristamista, lattiaa sekä ulkomaalausta 😅

Puuhommia eli rankojen ja ”klumppien” keräämistä on tehty kaikkien kesäkuukausien ajan. Tätä hommaa helpottamaan tontille haettiin mönkijä.

Lisäksi tontille kärrättiin huussikoppi, joka odottaa nyt sisämaalausta sekä pönttöä.

Janne on jatkanut sähkötöiden kimpussa: työlistalla on ollut mm. keskuksen asentamista ja johtojen vetämistä mökin alla ja sisällä.

Jossain vaiheessa meinasi jo iskeä remonttiväsymys, mutta parin päivän huili auttoi asiaa.

Niin juu, ja heinäkuussa olimme mökkikeittiön remontin ansiosta myös Ilta-Sanomissa! Jutut voit lukea näistä linkeistä:

Klumppeja riittää

Mitä mökkiremontissa tapahtuu seuraavaksi?

Kesälomat on käytetty ja on aika siirtyä arkitöiden pariin. Remonttia jatketaan kuitenkin vapaa-ajalla: rakennusten maalausta jatketaan, sähkövedot viimeistellään ja kaivautetaan sähkö- ja vesijohdolle kunnon ura tonttien välille. Mökin pintaremontti jatkuu makuuhuoneessa ja varastossa, josta tehdään polttavan wc:n sisältämä kunnon vessa. Lisäksi alamme valmistella pihasaunan ja saunamökin tuloa tontille: perustukset pitää tehdä ennen lokakuuta.

Ensi vuonna on aika rakentaa kulkuväyliä tontille: terasseja ja portaita. Laiturikin puuttuu vielä. Haaveissa siintää kesäkeittiö. Ja ja ja…

Hommia siis riittää, jopa vuosiksi eteenpäin, mutta onhan tämä vaan niin ihanaa: Suvilasta on jo nyt tullut meille hyvin rakas, omannäköinen paikka, jossa vietetään aikaa yhdessä 🖤🖤🖤

/ Henna

pssst. Blogi päivittyy vähän harvemmin — jos kaipaat tiiviimpää tahtia, ota meidän Insta-tili seurantaan! Kuulet nopeammin uusimmat käänteet!

pssst2. Blogia voit seurata myös Bloglovinin kautta!

Remppacrew
Mökkikeittiö 🖤

Kesämökin keittiöremontti: paljonko remontti maksoi?

Kolme kuukautta siinä meni, mutta nyt kesämökin keittiöremontti alkaa olla loppusuoralla! Mikä oli keittiöremontin budjetti? Paljonko pienen keittiön remontointi lopulta maksoi?

Jes, keittiömme alkaa näyttää valmiilta! Kyllä tähän projektiin saatiin aikaa kulumaan: aloittelimme remonttia huhtikuulla, ja nyt elellään heinäkuuta. Teimme töitä viikonloppuisin 4-6 tuntia kerrallaan, joskus arki-iltaisinkin.

Vaikka hommaa riitti niin kyllä tässä plussan puolelle jäätiin: keittiö näyttää nyt siltä mitä halusimme, ja opimme paljon uutta! Esimerkiksi keittiön laatoituksen tekeminen oli yksi uusista asioista, joita pääsimme kokeilemaan.

Keittiöremontin yhteydessä maalattiin lattia

Ennen kuin saimme keittiössä ovet kaappeihin kiinni, teimme vielä pienen fiksauksen lattiaan. Mäntyinen lautalattia kyllä sinällään miellyttää silmää, mutta keittiössä lakkaus oli paikoin hyvin kulunut ja väri muutenkin epätasainen. Totesimme, että pääsemme helpommalla, jos maalaamme lattian.

Baukkarin alelaarista löytyikin Uulan lattiamaali, joka sävytettiin kauniiseen harmaaseen. Sävy on nimeltään Savi. Maali oli hyvin levittyvää ja kuivui nätin mattaiseksi. Näissä kuvissa maali on vielä kuivumassa, ja näyttää siksi kiiltävältä.

Keittiön ovien kiinnitys ja vedinten asennus

(Melkein) viimeisenä työnä keittiöremontissa oli ovien kiinnittäminen ja näihin vedinten asennus. Kuten aina, ovien kanssa sai vähän sumplata, että ne sai suoraan. Vetimet oli helppo kiinnittää: oviin porattiin reiät ja vetimet ruuvatiin kiinni. Ovien rei’ityksessä tosin kannattaa olla tarkkana, ettei oven pintakalvo repeä, ovi kannattaakin teipata ja porauksen apuna käyttää puukalikkaa. YouTubesta löytyy tähän hyvin ohjeita!

Mitä kesämökin keittiöremontti maksaa?

No entäs ne kustannukset sitten. Pyrimme tekemään keittiön edullisesti. Halvimmalla olisi varmasti päästy, jos olisimme haalineet jostain vanhat kaapit keittiöön asennettaviksi. Nyt haluttiin kuitenkin uutta, ja päädyttiin Ikean valikoimaan. Laatat ja lattiamaali haalittiin alelaarista, katto tehtiin edullisesta OSB-levystä ja jääkaappikin löytyi alesta.

Tässä keittiöremontin kustannukset:

  • Sähkötarvikkeet (johdot, kytkimet, pistorasiat): 70 euroa
  • Jääkaappi + pakastin: 350 euroa
  • Teräsarja tasojen sahausta varten: 40 euroa
  • OSB-levyt kattoon (materiaali + sahaus): 50 euroa
  • Keittiön kaapistot, taso, uuni, induktioliesi, allas, vetimet: 1700 euroa
  • Laattoja ja laatoitustarvikkeita (laattaleikkuri, saumausaineet jne.), kattomaali, lattiamaali: 370 euroa
  • Valaisimet: 150 euroa (ledivalaisin kaappien alle) + 20 euroa (kattovalaisin)
  • Yhteensä: 2 750 euroa

Mitä hommia on vielä jäljellä?

Edelleen meillä riittää pientä viimeisteltävää. Sähkötyöt pitää tehdä loppuun, kattovalaisin asentaa, katto listoittaa ja sutia parit klohmut piiloon. Jossain vaiheessa mökille tuodaan sisään vesi, jonka myötä myös harmaavesijärjestelmä tulee ajankohtaiseksi.

Keittiö on kuitenkin nyt jo sellaisessa käyttökunnossa, että yksinkertaiset ruuanlaittohommat onnistuvat. Kyllä kannatti!

Kesämökkimme Ilta-Sanomissa

Kesken keittiön viimeistelyn myös toimittaja Maarit Rasi otti meihin yhteyttä ja kysyi, haluaisimmeko osallistua pariin Ilta-Sanomien juttuun, joissa aiheina olivat kesämökkien keittiöt. No, mukaan lähdettiin!

Jutut voit lukea näistä linkeistä:

/ Henna

pssst. Otathan myös meidän Insta-tilin seurantaan, niin kuulet nopeammin uusimmat käänteet!

pssst2. Blogia voit seurata myös Bloglovinin kautta!

Kesämökin keittiöremontti: keittiön asentaminen ja laatoituksen tekeminen

Meidän kesämökin keittiöremontti on edennyt viimeistelyvaiheeseen. Mitä keittiön asentamisesta ja välitilan laatoittamisesta opittiin?

Meidän kesämökin keittiö on hommattu Ikeasta. Suunnitteluohjelmalla oli superhelppoa suunnitella raamit, ja virtuaalitapaamisessa naulattiin viimeiset asiat kohdilleen (kuten lusikkalaatikko 😅).

Keittiön tyylistä haluttiin moderni, mutta mukava. Sellainen, joka sopii 70-luvun mökin tyyliin muutenkin. Mökin kaunis hirsiseinä haluttiin jättää esiin. Inspiraatiokuvien pohjalta ideoitiin, että hirsiseinä saa mukavasti ryhtiä mustasta kaapistosta, ja mustalla saumatusta peruslaatasta.

Inspiraatiokuvaa Instassa

Valkoinen, mustalla saumattu laattaseinä olikin kokeilu, joka on vaan odottanut sopivaa kohdetta ja nyt se löytyi mökiltä.

Vaikka ollaan remontoitu jonkin verran ennenkin, tämä on ensimmäinen kerta, kun tehdään keittiö alusta loppuun itse. Kaikki asennustyöt tehtiin siis omin käsin, laatoittaminen opeteltiin YouTubesta.

Mökkikeittiö tilattiin Ikeasta

Keittiön osat tilattiin Ikean verkkokaupasta. Pari verkkokauppatilauksesta puuttuvaa ovea piti hakea suoraan tavaratalosta, mutta muu lasti tuli Ruotsista ja saapui noutopisteeseen yhtenä pakettina. Pian meillä olikin mökin tuvassa odottamassa kasa silppua. Iloinen yllätys oli, että kaikki osat olivat sovitusti mukana ja keittiön kasaamisen ohjeet olivat todella selkeät.

Siispä hommiin. Kaapiston kasauksessa korvaamaton apu oli akkukäyttöinen ruuvinväännin. Muuten homma oli jopa meditatiivisen mukavaa, kuin legopalikoita olisi rakennellut. Ei mennyt hermot kuin pari kertaa 😂

Itse asennus oli sekin kohtuullisen yksinkertaista, sillä paketin mukana tuli seinäkiskot sekä ylä- että alakaapeille, joiden varaan kaapit ”ripustettiin”.

Keittiön tasot ovat laminaattia, ja ne leikattiin mittaan ja aukotettiin itse pistosahalla pihalla. Myös yhtä kaappia kavennettiin syvyyssuunnassa suunnitellusti, jotta taso saatiin maksimoitua.

Pientä remppakaaosta mökillä…

Keittiön seinän laatoitus mökillä = uuden opettelua

Kun keittiön kaapit ja taso oli saatu paikoilleen, oli aika opetella uutta. Nimittäin laatoituksen tekemistä! Tätä varten katseltiin parit YouTube-videot ja ryhdyttiin opettelemaan kädet savessa.

Laattojen leikkaus oli haastavaa, mutta onneksi meillä oli alennuslaarista haalitut laatat, joten hukkapalat eivät olleet mikään katastrofi. Itse laatoitustyö oli mukavaa puuhaa ja 15 x 15 peruslaatta oli helppo latoa seinään. Apuna käytettiin muovisia pieniä ristikoita.

Riemu repesi siinä kohtaa, kun alettiin puuhata laattojen saumausta. Musta sauma-aine onkin melkoisen sotkevaa tavaraa. Lisäksi saumalaasti kuivuu nopeammin kuin laattojen alle tuleva laasti. Piti siis yrittää olla samaan aikaan huolellinen, nopea ja sutata mahdollisimman vähän.

Kaksi mökkityöpäivää siinä meni, mutta viimein meillä oli kaunis laatoitus seinässä. Ja nyt lopputulosta katsoessa — oli kyllä kaiken vaivan väärtti.

Kolme vinkkiä kesämökin keittiöremonttiin

Mitä tästä urakasta sitten opittiin? Tässä meidän vinkit TOP3.

  1. Uskalla yrittää, osaat kyllä. Meitä jännitti keittiöremontin eri vaiheet. Onnistuuko tasojen aukotus? Entäs laatoitus? Tekemällä oppii, rohkeasti vaan yrittämään. Hommaa helpottaa se, jos kaikki materiaalit eivät ole kalleinta mahdollista.
  2. Muista syödä ja juoda. Rempatessa iskee helposti hurmos, kun yrittää vaan saada valmista aikaan nopeasti. Kannattaa kuitenkin syödä ja juoda, niin hermot eivät pala ihan niin helposti.
  3. Kunnolliset välineet. Muista varata riittävästi erilaisia ruuvipäitä, sahanteriä, kunnollinen vatupassi ja mittanauha, ennen kuin aloitat. Otsalamppu helpottaa työskentelyä tarkkojen kohtien kanssa.

Seuraavassa postauksessa kuvia valmiista keittiöstä sekä budjettipaljastus!

/ Henna

pssst. Otathan myös meidän Insta-tilin seurantaan, niin kuulet nopeammin uusimmat käänteet!

pssst2. Blogia voit seurata myös Bloglovinin kautta!