Metsän myynti vaatii suunnittelua - Suvilassa-mökkiblogi

Metsän myynti – mitä mökkitontin puukauppaa tehdessä kannattaa huomioida?

Meidän metsittynyt mökkitontti vaatii harvennusta. Toiveena on saada näkymää järven suuntaan, että terassilta olisi mukavampi tähyillä laineiden liplatusta kesäisenä aamuna. Kuinka metsän myynnissä ja puukaupoissa lähdetään liikkeelle?

Ennen kuin lähdet hieromaan puukauppoja, kannattaa ihan ensimmäisenä tutustua omaan metsään. Maastossa käppäillessä voi tehdä mielessään vähän ajatustyötä siitä, miltä tontti voisi puiden kaatamisen jälkeen näyttää.

Kannattaa myös miettiä, mihin puita halutaan jättää esimerkiksi näkösuojaksi. Tonttia kierrellessä voi tulla myös ylläreitä vastaan: meidän tontilta löytyi puhtaalta näyttävä lähde 💧💧💧

Metsäkauppa tehdään metsänhoitoyhdistyksen tai metsäyhtiön kanssa

Alustavan ajatuksen pohjalta voi jo lähteä kilpailuttamaan metsäkauppoja. Tarjous kannattaa pyytää sekä paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä (MHY), että metsäyhtiöistä. Suurimpia metsäyhtiöitä ovat esimerkiksi UPM ja Stora Enso.

Ensimmäisenä pyysimme tarjouksen MHY:ltä. Olen myynyt metsää ennenkin metsänhoitoyhdistyksen kautta Savossa. Nyt saatu tarjous poikkesi aiempaan kokemukseeni verrattuna siten, että MHY antoi vain kiinteät hinnat, eikä mukana ollut hintavertailua eri metsäyhtiöiltä saati tietoa välityspalkkiosta. Savossa MHY nimittäin ilmoittaa välistä ottamasa korvauksen per myyty kuutio, ja saamastamme tarjouksesta tämä tieto puuttui. Näköjään eri alueiden metsänhoitoyhdistyksillä on erilaisia toimintatapoja!

Seuraavaksi kysyimme hinnat metsäyhtiöiltä MHY:n tarjouksen kuutiomäärillä. Näin tarjoukset olisivat vertailukelpoisia keskenään.

Kysyimme tarjoukset UPM:ltä ja Stora Ensolta. Iloinen yllätys oli, että molemmat yhtiöt reagoivat asiaan välittömästi, sillä yhtiöiden asiantuntijat kävivät heti soittoa seuraavana päivänä tontilla tutkimassa metsää. Yhtiön edustajat myös soittelivat aktiivisesti ja kyselivät lisätietoja metsästä ja hakkuuajatuksista. Tässä kohtaa oli hyvä, että itsellä oli ajatus metsään tehtävistä toimenpiteistä aiemman tutustumisen perusteella.

Metsäkaupoissa myös aika ratkaisee hinnan lisäksi

Saimme siis yhteesä kolme tarjousta, joita lähdettiin vertailemaan Excel-taulukoinnin ja Googlen avulla. Totesimme, että erot olivat kokonaisuutena varsin pieniä. Tontillamme on runsaasti täysikasvuisia kuusia, joten kuusitukin hinta oli meille tärkein vertailuperuste.

Tarjoukset ovat tarjouksia, joten emme tietenkään lähteneet suoralta kädeltä hyväksymään mitään, vaan lähdimme neuvottelemaan hinnat ja toimitusajat kohdilleen. Saimme neuvoteltua muutamia euroja lisää tietyille puulajikkeille. Emme kuitenkaan huudattaneet hintoja päätyyn asti, tavoite kun on kuitenkin tehdä hommat hyvässä yhteisymmärryksessä.

Mikä oli meille vielä tärkeämpää kuin puusta saatava lopullinen hinta, oli hakkuun ajankohta, jonka saimme sovittua jo kuluvalle talvelle. Se oli meille tärkeä peruste rahankierron kannalta, kun suunnitelmissa on esimerkiksi remonttia ja saunamökin rakentaminen.

Puukaupoissa pitää varautua odottamaan: yleensä luvataan, että metsä kaadetaan ja tukit kerätään kahden vuoden aikaikkunassa. Se on aika pitkä aika silloin, kun itsellä olisi hinku päästä hommiin muutaman kuukauden sisällä.

Metsän myynti vaatii tonttiin tutustumista - Suvilassa-mökkiblogi
Vuoden harmain päivä 18.1.2020?

Metsäkauppoja seuraa uuden metsän istutus

Metsänistutus pitää suunnitella myöhemmin, siitä ei vielä sovittu toimijan kanssa. Metsänhoitoyhdistys tarjoaa istutusta palveluna, mutta meillä ajatuksena on istuttaa hakkuun jälkeen puuntaimet itse. Istutusprojektiin otamme pakotamme lapset teinit mukaan, koska uskon, että siten he kokevat metsät enemmän omikseen. ”Juurrutamme” heidät omiin perintömetsiinsä 😅

Tällä hetkellä mökin ympärillä on kuusimetsää, jatkossa ympärys voisi olla koivua, niin se istuisi mukavammin mökkimaisemaan, kunhan ei ihan pihapiiriin laiteta koivua tonttia roskaamaan.

Ota meidän Insta-tili seurantaan, niin näet koska tontilla alkaa tapahtua.

/ Janne

One thought on “Metsän myynti – mitä mökkitontin puukauppaa tehdessä kannattaa huomioida?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s